Hyvää huomenta!
Herättiin tänään jo neljältä. Samaan aikaan, kun yläkerran naapuri alkoi liikehtiä. Kuulostaa kuin hän raskain askelin kävellessään tulisi narisevan lattiansa läpi. Tälläkin hetkellä kuulokkeet päässä kuuntelen täpöllä musiikkia. Harkitsin myös lähteväni aina ulos narinan alkaessa, mutta sittenhän mun pitäisi jäädä sinne miltei vuorokauden ympäri. Niin ja en eilen uskaltanut poistua vielä kämpästä, kun en saanut ovia lukkoon ekalla yrityksellä. Nolo.
Tein meille aamupalaa seitsemän aikoihin, kun oltiin katsottu ensin loppuun Star Wars: The Last Jedi. Löydettiin kaupasta suklaista proteiinipannukakkujauhetta, josta tein meille iloiset aamiaslätyt. Keitettiin kahvit, mutta se maistui sellaiselta pikakahvijauheelta.
Maanantai
Herätys soi klo 4:30, kolmen tunnin yöunien jälkeen. Saatiin onneksi kyyti juna-asemalle, oli tarpeeksi hankalaa loppumatka hallita mun lentolaukkuja. Lentokentällä kaikki sujui onneksi oikein mukavasti. Turvatarkastuksessa olin todella hermostunut ja kiireinen, kun en muistanut mihin kohtaan olin piilottanut elektroniikat ja nesteet. Minulta kysyttiinkin, onko ok satunnainen pyyhkäisytesti. Pyyhkikää vaan rauhassa. Kentällä oli enemmän tarkastuksia mihin olen tottunut, en olekaan koskaan lentänyt Euroopan ulkopuolelle.
Lähtöportilla odotellessa nähtiin muutama vänisevä vauva ja tosi voimakkaasti hajuvedeltä lemuava täti. Sanoinkin, että mieluummin meidän viereen otan vauvan kun haisulin, jos pakko valita. Eikös tietenkin meidän taakse istu sitten kaksi naista, joilla pieni vinkuva taapero mukana. Leffaa katsoessa kuulokkeet onneksi peittivät suurimman osan äänistä.
Jännitin jo alkuun, miten kestän niin pitkän lentomatkan, vajaa yhdeksän tuntia. Hyvin kului aika leffoja katsoessa, pilkkiessä, syödessä ja ristikkoa täyttäessä. Kun vihdoin oli pakko mennä vessaan, menin sukkasiltaan. Tajusin erheeni astuessani vessaan. Yritin myös epätoivoisesti pyyhkiä istuinta ja yritin olla koskematta oikein mihinkään. Selvittyäni siitä, heitin pisuiset sukat roskiin. Tomi kertoikin, että onhan siellä istuinsuojuksia. AIJAA. Toisella kerralla olinkin viisaampi, menin kengät jalassa, desinfiointipyyhkeet taskussa ja istuinsuojusta etsien. Voitto.
Kone oli puolisen tuntia etuajassa. Kun saavuttiin kentälle joskus klo 14 jälkeen paikallista aikaa, meidät ohjattiin viisumeiden tarkastuspisteelle. Odotin hermostuneena vuoroani Tomin perässä komealle virkailijalle. Otettiin sormenjäljet ja valokuva. Hän kysyi mikä tuo minut tänään maahan, meinasi tulla oikosulku ja päässäni jo näin kuvan kun huudan ööööääämmmm shopping, shopiiiing!
Osoitin Tomia ja sanoin olevani täällä mieheni kanssa. Ok, sain leiman viisumiini ja eteenpäin.
Katsottiin jo Helsinki-Vantaalla, että jollain miehellä oli samanlainen keltainen iso matkalaukku kuin minulla. Hän oli lentämässä myös New Yorkiin, ja tuli meidän viereen odottamaan laukkuaan. Halusin saada laukkuni nopeammin. Voitin kisan, jossa tämä mies ei tiennyt edes olevansa mukana.
New Yorkista meidän piti päästä Albanyn lentokentälle, josta saisimme oman vuokra-automme. Meitä oli hakemassa herttaisen oloinen vanhempi herra, Ron. Hän jutusteli meille mukavia, kertoi monista matkoistaan ja missä meidän täällä olelssa kannattaa käydä. Mutta aika pian hän alkoi kertoa kummallisia tarinoita. Hänen vaimollaan on Alzheimer. Hän ehdotti, että voisin auttaa vaimon hoidossa, kun en tee täällä töitä. Naurahdin vaivaantuneesti. Tomi kysyi ystävällisesti, ovatko he matkustaneet ikinä Euroopassa. Vastauksena oli pitkä tarina, kuinka he ostivat Lontoosta autot ja ajoivat ne Euroopan läpi johonkin Lähi-Idän maahan, ja lopulta talibaanit murhasivat hänen silmälääkäriystävänsä. Päätin, että on aika nukkua.
Albanyssa meitä odotti sellainen ongelma, että vuokra-auton varaus oli peruttu, koska emme olleet saapuneet varattuun kellonaikaan. Saatiin kuitenkin auto, Kia Sportage. Pääsimme lähtemään kentältä joskus puoli kahdeksan aikaan.
Meidän piti hakea vuokrakämpän avaimet Tomin työkaverilta matkan varrelta. Hän kertoi, että asuntomme on ensimmäisessä kerroksessa oikealla, ja pahoitteli kun eivät olleet ostaneet meille mitään ruokaa valmiiksi. Kun lopulta päästiin kohteeseen, oikea talo löytyi suhteellisen helposti. Mutta sitten alkoi ihmettely, sillä asunnon numeroita ei lue ovissa ollenkaan. Ulko-ovesta pääsi joko hieman maanpinnan alapuolelle tai sitten vähän ylempään kerrokseen. Mietin, onko tässä nyt kyseessä first floor vai alimpana oleva ground floor. Tomi oli viisas ja lähti alakertaan kokeilemaan ovea, saatiin se auki. Tässä vaiheessa iltaa, 24 tunnin matkustamisen jälkeen ei oikein innostanut tämä asunto. Siinä vaiheessa aloin vasta tajuta, mihin oon ryhtynyt. Puoli vuotta täällä.
Katsottiin nopeasti kämppä läpi, ja lähdettiin supermarkettiin ostoksille. Siivousaineita ja rättejä sekä ruokaa oli saatava. Kaupassa aloin nuutua niin pahasti, että ei kaikkea tärkeää jaksanut enää etsiä. Takaisin tultaessa aloitin siivoamalla vessan ja ammeen ja tiskaamalla vähän astioita. Ei ollut kovin hauskaa puolenyön aikaan kauppareissun jälkeen. Luulin, että kämppä olisi siisti kun tullaan, mutta en tiedä kenen käsitys siististä on kuivunut kusivana pöntössä. Täkkejäkään täällä ei ole, pussilakanan on irrallaan ja sen päällä on viltti (joka näytti siltä, että haluan uuden sen tilalle). Myös suihkuverho näytti inhottavalta, alhaalta värjäytynyt ammeessa lilluessa. Päiväpeitossa on pieniä kuivuneita veritahroja. Jonkun edellisen asukkaan vaatteita oli lipastossa, tuli vainoharhainen tunne, että joku lymyää täällä edelleen vaatekaapeissa. Tomi kiltisti tarkisti, ettei siellä ole ketään.
Tiistai
Tomin lähtiessä aamulla töihin, jäin katsomaan pädille lataamaani elokuvaa. Alkoi oikein kivasti nukuttaa, joten menin takaisin sänkyyn. Heräsin klo 12 aikaan siihen, että joku koputtaa kovasti oveen. Luulin nähneeni unta, mutta koputus jatkuu. En ihan ehtinyt ovelle, kun sieltä tuli vuokra-isäntä ja cable guy sisään. Hän tuli asentamaan wifin. Olipas ihanaa, olin nimittäin koko aamun ollut pimennossa ilman nettiä. Cable guy tottuneesti talsi kengät jalassa kokolattiamatolla, omat kengät on jätetty eteiseen suomalaiseen tapaan. Nyt meillä näkyy satoja tv-kanavia ja netti toimii. Iltapäivä menikin Tomia odotellessa sohvaan liimaantuneena.
Käytiin täydentämässä ruokavarastoja Walmartista. Ostettiin myös uudet kylpypyyhkeet, täällä valmiina olleet on aika pienet. Nauroin yrittäessäni kietoutua pyyhkeeseen, masun ei ilmeisesti tarvitse olla peitettynä.
Täällä on kyllä helppo syödä normaalia, terveellistä ruokaa monipuolisesti. Kaupasta löytyi paljon vaihtoehtoja. Siitä huolimatta päätettiin eilen käydä hakemassa Domino's -pitsa. Taivaallista. Tämän jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan jo yhdeksän aikaan.
Tänään taidan mennä tutkimusmatkalle tähän lähistölle, katsotaan miten eksynkö. Pitää olla myös varovainen, täällä kulmilla ei ole edes kävelyteitä. Kai pitää ison tien pientareella paahtaa menee. Keskustaan päästessä sentään kävely- ja suojateita alkaa näkyä. Matka sinne kestää vajaa 40 min kävellen. Taidan ladata jonkun hömppäkirjan Bookbeatiin ja lampsia matkaan.
Kiitti, moi!
